Euroopan suurin geoenergian toimittaja

020 759 7120
16
Jou

Rototec porasi maalämpöä liikekiinteistölle Pietarsaaressa

Kirjoitettu 16 joulukuu, 2011. . Kategoria: GeoDrill, Kalliolämpö, Maalämpöuutiset

Rototec on porannut kahdeksan lämpökaivoa rakenteilla olevan Business Park Pedersin energialähteeksi Pietarsaaressa. Kaivoja porattiin yhteensä 1 600 metriä, ja projekti toteutettiin Mäenpää Rakennuksen toimeksiannosta.

 

Mäenpää Rakennus rakentaa Företagarvägen-tielle suurta liikekeskusta, joka on valmistuttuaan noin  8 000 neliön kokoinen. Nyt ensimmäisessä vaiheessa rakennetaan 2 000 neliötä. Ensimmäisen vaiheen on tarkoitus olla valmis keväällä 2012.

 

Liikekeskus lämmitetään maalämmöllä. Rakennukseen sopivat maalämpöpumput valittiin Rototecin ja TecHeatin yhteisten laskelmien ja mittausten perusteella. Kohteeseen asennettiin kaksi 40 kilowatin Nibe-lämpöpumppua. Maalämpökaivojen kokonaissyvyydeksi tuli 8 x 200 metriä.

 

Lämpökaivot porattiin liikekeskusrakennuksen alle kustannusten minimoimiseksi. Samalla säästettiin tilaa tulevia parkkipaikkoja varten.

 

Poraajien mukaan työskentely alueella oli helppoa ja poraaminen onnistui hyvin. Maaperää piti porata ainoastaan 4-5 metriä, minkä ansiosta poraus sujui nopeasti. Lämpökaivoja voitiin porata myös öisin, sillä rakennus sijaitsee teollisuusalueella eikä poraamisesta aiheutunut häiriötä. Projekti saatiin valmiiksi kolmessa vuorokaudessa.

 

Myös Mäenpää Rakennus on tyytyväinen sekä yhteistyöhön Rototecin kanssa että maalämpöön. Mäenpää Rakennus valitsi maalämmön, koska se on mennyt eteenpäin ja kasvattanut viime vuosina kovasti suosiotaan markkinoilla.  Toinen tärkeä syy oli se, että maalämmön alhaisista käyttökustannuksista hyötyvät kaikki Business Park Pedersin tulevat vuokralaiset.

 

Mäenpää Rakennus ja Rototec laativat suunnitelmat maalämpökaivojen poraamiseksi lokakuussa 2011 ja projektin ajankohta lyötiin lukkoon. Aikataulu piti koko projektin ajan, ja kaivot porattiin valmiiksi suunnitelmien mukaan. Mäenpää Rakennus kiittää erityisesti Rototecin tehokasta ja nopeaa poraustyötä.

 

Business Park Pedersin sijaitsee osoitteessa Företagarvägen, 68600 Pietarsaari.

Takaisin maalämpöblogin etusivulle
  • Kiinnostaako maalämpö?

  • Maalämpöblogin kategoriat

  • Uusimmat kirjoitukset

  • Slummässiga borrhål

  • Asiakkaiden kokemukset

    Asiakkaiden kommentit