Euroopan suurin geoenergian toimittaja

020 759 7120
30
Syy

Lämmittäminen vie valtaosan kodeissa käytettävästä energiasta

Kirjoitettu 30 syyskuu, 2013. . Kategoria: Maalämpöuutiset

Näin talven kynnyksellä on hyvä luoda katsaus kotien lämmittämiseen ja sitä kautta energiankulutukseen. Ketään ei varmastikaan yllätä se seikka, että täällä kylmässä Pohjolassa suurin osa käytetystä energiasta kuluu nimenomaan asuntojen lämmittämiseen.

 

Tilastokeskuksen viimeisimmästä selvityksestä käy ilmi asumisen energiankulutus vuosina 2008–2011 ja viime vuoden tuoreet luvut julkistetaan marraskuun aikana. Pitäydytään tässä kuitenkin jo saatavilla olevan tiedon parissa ja tarkastellaan hieman miten Suomen kodeissa energiaa kului ko. vuosina. Luvut asuinrakennusten lämmitysenergian kulutuksen osalta perustuvat Tilastokeskuksen eri lähteitä hyödyntävään malliin. Kotitalouslaitteiden energiankulutustiedot perustuvat Adato Energia Oy:n tekemään kotitalouksien sähkönkäyttö -tutkimukseen.

 

Energiankulutus jaetaan joko lämmitykseen kuluvaan tai kotitalouslaitteiden käyttämään energiaan. Kuten aikaisemmin todettiin, ei liene aihetta hämmästellä sitä, että lämmityksen osuus kokonaisenergiankulutuksesta oli huimat 84 prosenttia. Erilaisten kodinkoneiden ja muiden sähkölaitteiden osuudeksi jäi siis vain 16 %.

 

Kaukolämpö oli tarkasteltavana ajanjaksona suosituin kotien lämmitysmuoto. Kakkossijalle kulutuksen määrässä sijoittui puu ja kolmanneksi sähkö. Kärkikolmikko yhdessä muodosti reilut 80 prosenttia lämmitykseen kulutetusta energiasta. Muille lämmitysmuodoille, kuten vaikkapa maalämmölle, jäi siis vielä ko. vuosina melko pieni osuus koko potista. Loppuvuodesta voidaan palata asiaan ja katsoa miten oli laita vuonna 2012. Toivon mukaan sekä maalämpö että muut uusiutuvaa energiaa hyödyntävät ja ympäristöä vähän kuormittavat ratkaisut näkyvät positiivisesti myös tilastojen valossa.

 

Arvioiden mukaan käytetystä lämmitysenergiasta vajaa viidennes kului käyttöveden lämmittämiseen ja noin 5 % saunoihin. Puuta käytettiin omakotitaloissa ja mökeillä kun puolestaan kaukolämpö oli selkeästi suosituin rivi- ja kerrostaloissa.

 

Maalämpö tunnetaan sekä vihreänä vaihtoehtona että alhaisten käyttökustannusten lämmitysmuotona. Saavutettavat säästöt korostuvat etenkin suuria asuintiloja lämmitettäessä. Myös tulevana talvena moni maalämmön käyttäjä saattaa hymyillä tyytyväisenä vailla huolia sähkön tai lämmitysöljyn hinnan noususta.

 

 

Takaisin maalämpöblogin etusivulle
  • Kiinnostaako maalämpö?

  • Maalämpöblogin kategoriat

  • Uusimmat kirjoitukset

  • Slummässiga borrhål

  • Asiakkaiden kokemukset

    Asiakkaiden kommentit