Maalämpö – kustannukset pitkällä aikavälillä
Kirjoitettu 17 huhtikuu, 2012. . Kategoria: GeoDrill, Maalämpö, Maalämpö hintaMaalämpöremontti on sijoituksena suuri, joten toimittajien kilpailuttaminen sekä kokonaisratkaisun sisällön arviointi kannattavat. Maalämmön kustannukset ovat kuitenkin pitkällä aikavälillä tarkasteltuna erittäin kohtuulliset; parhaassa tapauksessa maalämpöön vaihtamisen jälkeen saattaa vuositasolla lämmityskustannukset olla vain 1/6 osa aikaisempiin vuosiin verrattuna – lämmityskustannuksista on mahdollista säästää siis jopa 80%. Maalämmön puolesta puhuu myös öljynhinnan nousu, jonka myötä maalämpö saattaa tulevaisuudessa olla vielä huomattavasti kannattavampi lämmitysvaihtoehto – tulevaisuudessa maalämmön kustannukset saattavat olla vain murto-osa kalliista, uusiutumattomista energialähteistä ammennetusta energiasta.
Maalämpö on uusiutuva, ehtymätön energialähde, joka on pitkäaikainen sijoitus. Tästä syystä kertainvestointi, jonka suuruus on noin 12 000 – 15 000 euroa, on maksettu takaisin jopa 7 vuodessa ja säästöä alkaa kertyä näiden ensimmäisten vuosien jälkeen. Etujensa vuoksi maalämpö on myös hyvä talon jälleenmyynnin kannalta etenkin, kun ympäristövaikutukset ovat muodostuneet tärkeiksi kriteereiksi suuremmissakin hankinnoissa.
Maalämmön kustannukset – mistä kokonaishinta koostuu?
Asennuskustannusten suuruus:
- Kallion syvyys – kuinka pitkälti on porattava maaperää ennen kuin kallio saavutetaan. Kallion ja maaperän poraamisen metrihinnassa on eroa. Maaperän poraaminen on kalliimpaa.
- Porakaivon syvyys – kuinka syvä kaivo tarvitaan, jotta maalämpöpumppu toimii optimaalisesti ja se riittää kattamaan energiatarpeen. Suurempiin taloihin tai kiinteistöihin saatetaan tarvita useampi kaivo (omakotitaloissa harvinasta, että tarvittaisiin edes kahta)
- Urakoitsija – luonnollisesti hinnoittelussa on eroa. Pyydä tarjous ja selvitä, mitä se sisältää ja miten ammattitaitoisia urakoitsijat ovat
- Talon edellinen lämmitysjärjestelmä, mikäli lämmitysjärjestelmä vaihdetaan
Jatkossa vaikuttavat tekijät:
- Talon kunto ja ikä – luonnollisesti talon ovet, ikkunat sekä katon lämpöeristeet vaikuttavat paljon siihen, mikä on lämmitykseen kuluvan energian tarve.
- Ulkoilman lämpötila, talon sijainti maantieteellisesti
- Lämmitysjärjestelmä (patterit, lattialämmitys jne)
